Loppupohdinta

Loppupohdinta

Tila-aikataiteen kurssi oli mielenkiintoinen ja tehtävien tekeminen oli hauskaa. Minusta oli myös mukava seurata, millaisia taideteoksia muut osallistujat tekivät. Niistä kertyi aikamoinen ideapankki tulevaisuuden varalle. Välillä hyvin vähistäkin aineksista oli saatu aikaan todella kekseliäitä lopputuloksia. Kävin yleensä aina tutustumassa kaikkien tekemiin töihin, vaikka kommentoinkin vain vaaditun määrän.

Lue lisää

Performanssi

Performanssi

Milloin syömisestä tuli niin vaikeaa?

Olen itse kulkenut kuoppaisen tien suhtautumisessani ruokaan. Olen lapsesta saakka kärsinyt vatsavaivoista, ollut lähellä syömishäiriötä, kokenut omantunnon tuskia länsimaalaisesta yltäkylläisyydestä ja samalla ahminut itseni aivan pinkeäksi. Vasta aikuisena opin suhtautumaan ruokaan terveemmin – elintärkeänä polttoaineena, jonka määrän tarkkailun sijaan kannattaisi panostaa laatuun ja sopivaan armeliaisuuteen. En ole ruokaan liittyvien kipuilujeni kanssa yksin. Tasapainon löytäminen ei ole helppoa markkinavoimien myllytyksessä. Terveellisyyskin voi mennä yli ja pahimmillaan ruoka voi alkaa hallita meitä.

Lue lisää

Ympäristötaide

Ympäristötaide

David Popa on muraalimaalari, joka tekee myös teoksia luontoon. Tehdessään teoksia kallioon hän käyttää luonnollisiä pigmenttejä, jotka huuhtoutuvat sateiden ja aaltojen myötä pois ympäristöä vahingoittamatta. Taide voidaan jakaa kolmeen ryhmään sen paikkasuhteen mukaan: paikkaa hallitsevaan, paikkaan soveltuvaan ja paikan määrittelemään taiteeseen. Luokittelisin teoksen Born of Nature paikkaan soveltuvaksi taiteeksi. Popa hyödyntää kallion pinnan muotoja ja ympäröivää vesistöä teoksessa, mutta värit ja työvälineet eivät ole lähtöisin lähiympäristöstä.

Lue lisää

Viikko 5

Ajatuksia taidekritiikistä (korvaava tehtävä)

Taidekritiikki ja estetiikka sekoitetaan usein toisiinsa, mutta estetiikassa teosta ei yleensä arvoteta esimerkiksi hyväksi tai huonoksi. Taidekritiikki puolestaan on kriitikon oma subjektiivinen mielipide, joka keskittyy yleensä yksittäisiin teoksiin tai teoskokonaisuuksiin. Kritiikki voi olla hyvää ja perusteltua, mutta olen törmännyt myös melko löyhästi perusteltuihin ja turhan kielteisen sävyisiin kritiikkeihin. Mielestäni hyvässä kritiikissä tuodaan esille, millaisessa asemassa arvosteltu teos tai teoskokonaisuus on suhteessa muuhun ajan taiteeseen, taidehistoriaan ja yleiseen maailmantilanteeseen. Hyvä kritiikki edellyttää tietämystä niin taiteen historiasta, filosofiasta, teorioista kuin toteutustavoistakin. Voisi melkein ajatella, että kriitikko ei voi olla asiantunteva, jos ei itsekin ole taiteilija. Nykytaiteessa onkin nostanut päätään ilmiö, jossa taiteilijat kritisoivat toisiaan omien teostensa kautta.

Emme voi tietää, mitkä tämän päivän teoksista jäävät elämään ja mihin palataan vuosisatojenkin jälkeen. Sen voimme nähdä jo nyt, että taidemaailma on muutoksessa. Tarjontaa toinen toistaan taidokkaammista teoksista on enemmän kuin koskaan verkon, sosiaalisen median ja uusien sähköisten taiteen toteutustapojen ansiosta. Kriitikoilla ja tutkijoilla on kuitenkin tulevan taidehistorian muotoutumisessa suuri rooli. He ylläpitävät yhteiskunnassa keskustelua taiteesta ja nostavat esiin teoksia ja taiteilijoita, joilla on erityinen merkitys. Tietenkään kaikkia nykypäivänä hyvinkin tunnettuja ja arvostettuja teoksia tai taiteilijoita ei arvostettu heidän elinaikanaan. Mainittakoon esimerkiksi Van Goch. Kritiikkiä ohjaavat usein myös ajan tyypilliset toimintatavat ja stereotypiat. Tästä sai kärsiä esimeksiki Helene Schjervbeck uransa alussa, sillä hän oli nainen miesvaltaisella alalla. Naisten ei ajateltu osaavan maalata samoin kuin miesten.

Alentavakin kritiikki voi kuitenkin jopa tuoda nostetta taiteilijalle, sillä se tuo näkyvyyttä. Loppujen lopuksi viimeisen sanan sanoo valtaväestö. Kritiikin lukijat muodostavat oman mielipiteensä, joka voi olla jopa uhmakkaan vastakohtainen. Itse ainakaan en yleensä purematta niele sitä, että asioita väitetään huonoksi, enkä perusta korkealentoisista ylistyksistäkään. Muodostan mieluiten oman mielipiteeni, ja mitä voimakkaammin muotoiltu kritiikki on, sitä innokkaammin ajattelen mieluummin päinvastoin.

Makuasioista ei voi kiistellä, mutta makuaistiakin voi kehittää, totutella ja haastaa. Siksi kritiikissäkin tulisi pitää mielessä, että me kaikki emme pidä samoja asioita tärkeinä. Joku saattaa arvostaa huolellista teknistä toteutusta, kun toinen taas tunnetta, värimaailmaa tai ilmaisuvoimaa. Myös taiteen trendit vaihtelevat, unohtuvat, palaavat ja menevät lomittain. Opetustyössä on varmasti hyödyllistä tutustua taidekritiikkiin, koska onhan kuvataidekasvatuksen yksi tavoitteista kriittisen ajattelun kehittäminen. Olisi hyvin mielenkiintoista keskustella oppilaiden kanssa siitä, mitä mieltä he ovat jostakin teoksesta ennen kuin saavat kuulla kritiikin ja sen jälkeen. Muuttuuko mielipide? Olisi tietenkin hyvä painottaa, että mielipiteiden moninaisuus on rikkautta ja kriitikon kanssa saa olla myös eri mieltä.

Viikko 4

B10. Haastattelu

Kysyin läheiseltä perheenjäseneltäni, mitä kuvassa on ja millaisia ajatuksia kuva herättää. Alla tiivistettynä hänen kommenttinsa.

Näyttää valokuvalta. Kuvassa on jonkinlainen kaskenpoltto menossa, mutta selvästikään nainen ei ole varustautunut sen mukaisesti. Itse en laittaisi tuommoisia juhlatamineita päälle noin likaiseen hommaan. Tämä ei ole mikään tilannekuva vaan selvästikin jonkinlainen statement. Henkilö vaikuttaa vähän kovikselta. Nään kuvassa turvetta. Katse kiinnittyy ensiksi palaneeseen maahan, sitten tuleen ja savuun ja viimeiseksi hahmoon, joka näyttää siltä kuin ei kuuluisi kuvaan ollenkaan. Herää myös omat muistot kaskenpoltosta. Sen takia näen kuvassa epäkohtia todelliseen työhön verrattuna. Alkaa tehdä mieli kaskinauriita. Kuva herättää kysymyksiä. Miksi henkilö on kuvassa kepin kanssa? Kuvan merkitys ei oikein aukea.

Haastateltavan oli aluksi hankala kommentoida kuvaa. Hän otti tulkinnan lähestymistavakseen heti aluksi, mutta koska kuvan tarkoitus ei auennut hänelle, hän ei osannut sanoa oikein mitään. Jouduin hieman auttamaan selventämällä, mitä kysymykset tarkoittavat. Kuvan kuvailu alkoi vasta sitten, kun pyysin häntä luettelemaan konkreettisia asioita, mitä kuvassa on. Arviointina voisi pitää sitä, kun hän totesi, ettei kuvan henkilö tunnu kuuluvan kuvaan.

Haastateltavan kuvantulkina oli siinä mielessä minäkeskeinen, että se lähti oman kokemusmaailman pohjalta. Hänkin on ollut polttamassa kaskea, ja sen kokemuksen pohjalta hän tulkitsi ja arvioi kuvaa, ja siitä heräsi muistoja. Kovin taidekeskeinen hänen arviointinsa ei ollut, eikä hän kommentoinut kuvan esteettistä puolta. Kulttuurilliset kytkökset tai suhteet taidehistoriaan eivät myöskään tulleet puheeksi. Haastateltava kuitenkin tiedosti, että hänen omat kokemuksensa vaikuttivat kuvan tulkintaan, mikä on autonomisen kuvantulkinnan piirre. Hän myös kyseenalaisti, miksi henkilö ylipäänsä on kuvassa. Hän arvioi varovaisesti myös jo kuvan taustoja ja merkitystä kommentoidessaan, ettei se ole mikään tilannekuva, vaan mahdollisesti jonkinlainen mielenilmaus.