Kuvisopen portfolio

Kuka?

Tervetuloa tutustumaan portfoliooni. Olen Rosa Kansala, kuvataiteilija ja kuvataidekasvatuksen maisteriopiskelija. Aiemmalta koulutukseltani olen graafinen suunnittelija. AMK-tutkintoni jälkeen perustin yrityksen ja lähdin kehittämään osaamistani itsenäisesti kohti haaveammattiani kuvataiteilijana. Myös kuvataitaiteen opettaminen on ollut haaveeeni lapsesta saakka. Unelma toteutui Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen maisteriohjelmassa opiskelun myötä. Tulevaisuudessa toivon saavani tehdä työtä, jossa saan kohdata oppilaani yksilöinä ja painottaa taiteen tekemisen iloa.

henkilökuva Rosa Kansala
Kuva: Sara Seppänen
Miksi kuvataide on tärkeää?

Koulun kuvataidetunnit mahdollistavat taiteesta oppimisen myös niille, joilla ei ole harrastusmahdollisuuksia koulun ulkopuolella. Kuulun itse niihin, jotka ovat saaneet peruskoulun ja lukion kuvataideopetuksesta sysäyksen omalle taiteelliselle polulleen.

Vaikka kaikista oppilaista ei tulekaan taiteen tekijöitä, voi heistä tulla taiteen kokijoita. Hyvin suunnitellun kuvataideopetuksen kautta opitaan arvostamaan kuvataidetta, tulkitsemaan kuvia ja viestimään niiden avulla sekä tiedostamaan meitä ympäröivän visuaalisen kulttuurin vaikutuksia ja mahdollisuuksia. Taiteen äärellä käytyjen keskustelujen kautta opitaan myös kuuntelemaan toisia ja antamaan rakentavaa palautetta. Lisäksi kuvataiteen kautta opitut kädentaidot ja materiaalitietous ovat tärkeitä kestävämmän tulevaisuuden kannalta.

Mitä haluan opettaa?

Kuvataiteilijana minulle on aina ollut tärkeää työskennellä laadukkailla ja monipuolisilla materiaaleilla ja ymmärtää niiden käyttöominaisuudet. Taiteen oppiaineessa tekemisen osuutta ei voi väheksyä, koska käsien kautta opimme eri tavalla kuin lukemalla tai kuuntelemalla. Taidetta tehdessä emme ajattele vain aivoillamme, vaan myös käsillämme ja parhaimmillaan koko kehollamme, ja tämän oivalluksen haluan välittää myös oppilailleni.

Kuvataiteeseen liittyvät taidot, kuten piirtäminen, maalaus, valokuvaus tai kuvankäsittely, ovat opeteltavissa olevia taitoja. Kukaan ei osaa niitä automaattisesti ja harjoitusta tarvitaan usein paljon. Taiteen tekemisen keinot eivät kuitenkaan rajoitu näihin ns. perinteisiin tekniikoihin. Vain mielikuvitus on rajana.

Miten opetan?

Jokainen oppilas on tärkeä ja yksilöllinen, ja jokaisella on oma tapa ilmaista itseään. Haluan opettajana vahvistaa oppilaideni omaa visuaalista kieltä ja auttaa löytämään siihen uusia värejä. Pyrin herättämään nälkää, joka kasvaa syödessä. Haluan esitellä erilaisia tapoja tehdä taidetta ja innostaa oppilaita etsimään heille sopivaa suuntaa. Opettaessani hyödynnän monipuolisia välineitä kirjoista sähköisiin sovelluksiin. Minusta on myös hauska tehdä opetusvideoita.

Suhtaudun oppilaisiini ystävällisellä uteliaisuudella. Minusta on ihanaa tutustua uusiin ihmisiin ja heidän maailmoihinsa, joiden kautta voin aina itsekin oppia jotakin uutta. Haluan tehdä luokkatilasta turvallisen paikan, jossa ajatuksensa uskaltaa ilmaista. Minusta oppilaan ja opettajan suhteessa luottamus on ensiarvoisen tärkeää. Tahdon olla sellainen aikuinen, joka ottaa lasten ja nuorten asiat tosissaan.

Koulutus ja työkokemus

Koulutus

  • Lapin yliopisto, kuvataidekasvatus: 2020–(2023)
  • Karelia AMK, muotoilija (graafinen suunnittelu): 2011–2015
  • Joensuun normaalikoulun lukio: 2008–2011

Opetusharjoitteluiden ja sijaisuuksien kautta olen saanut laajan kokemuksen eri koulutusasteilta: peruskoulun ylä- ja alaluokilta sekä lukiosta. Aikuisille olen opettanut mm. keramiikkaa. Oppilaiden, opiskelijoiden ja kollegoiden palaute työskentelystäni on ollut kiittelevää, ja minua on kuvailtu ammattimaiseksi sekä helposti lähestyttäväksi. Omassa työssäni haluan kehittää tehtävänantojani ja niiden ohjaistusta vielä paremmaksi.

Arnhemin keramiikka-ateljee (Alankomaat) Elokuu 2022: Viisipäiväinen keramiikan peruskurssi aikuisille, lasten synttärityöpaja sekä keramiikan koristelutyöpaja aikuisille.

Ranuan yläaste ja lukio kevät 2022: Kuvatataiteen ja maantiedon opettajan sijaisuus viikon ajan.

Ounasrinteen yhtenäiskoulu kevät 2021: Koulunkäynnin ohjaajan sijaisuus alakoulussa, yksittäisiä päiviä.

Kuusamon musiikkileiri kesinä 2016-2019: Apuopettajan ja tuottajan tehtävät.

Yritystoiminta vuodesta 2015: Kuvituksia ja tilaustaidetta, julkista taidetta, graafista suunnittelua, web-suunnittelua, valokuvausta ym.

Minun taiteeni

Taidetta tehdessä tutkin maailmaa ja itseäni, kerron tarinoita ja välitän tunteita. Minulle rakkaimpia välineitä ovat lyijykynät, akvarellit ja savi, mutta opettajuuden kannalta on tärkeää hallita monenlaisia luomisen tapoja, digitaalisesta taiteesta kierrätysmateriaaleihin. En tule koskaan olemaan valmis taiteilijana enkä opettajana, koska uutta opittavaa ja kehitettävää riittää aina.

Kuvataiteelliseen toimintaan ja yrittäjyyteen keskittyvän CV:ni löydät täältä. Lisää työnäytteitä löydät verkkosivujeni välilehdiltä Taide, Keramiikka ja Kuvitukset.

Erityistaidot

Intohimona keramiikka

Olen tehnyt keramiikkaa lapsesta saakka ja nautin erityisesti sen opettamisesta. Savityöskentelyssä minua kiehtovat sen terapeuttiset ominaisuudet, materiaalin yllätyksellisyys ja työskentelyn vaatima kärsivällisyys. Osaan dreijata ja hallitsen monipuolisesti käsinrakennuksen erilaiset tekniikat.

Visuaalisen alan ammattilainen

Graafisen suunnittelijan ammattini antaa kuvataidekasvattajan työhön tärkeää lisäosaamista ja työelämänäkökulmaa. Pärjään tietotekniikan ja graafisen alan ohjelmistojen kanssa, ja minulla on kokemusta niin video- kuin valokuvaamisestakin. Kuvataiteilijuuden kautta olen kartuttanut tärkeää materiaalintuntemusta ja tutustunut kuvataidekentän käytäntöihin. Olen visuaalisen alan moniottelija, jolla riittää aina intoa tutustua uusiin tapoihin luoda.

Kielitaidot

  • Suomi: äidinkieli
  • Englanti: erinomainen
  • Hollanti: hyvä
  • Ruotsi: tyydyttävä
  • Ranska: auttava

Muuta

Olen suorittanut musiikkiopistossa sellon 3/3-tutkinnon ja kontrabasson D-tutkinnon. Rakastan myös laulamista ja pianon soittoa omaksi ilokseni. Liikuntaharrastuksista suosikkini on kiipeily, ja käsitöistä ompelu. Toisinaan inspiroidun myös kirjoittamaan lauluja, runoja ja pieniä tarinoita.


Taiteilija-CV

Kuvataiteelliseen toimintaan ja yrittäjyyteen keskittyvän CV:ni löydät täältä.